Eilen Blue Peterissä istui vaitonainen jengi. Kuperkeikan posse oli juuri vetänyt avaustreenit ja mietti treenille jatkoa. Edellisestä vetäsystä oli kulunut liki 9 kuukautta. Silloin päätimme Punta Alan MM kisojen vimosen lähdön silver fleetissä sijalla 3. Voittaakin olisi voinut, mutta startti ei natsannut.
Vaitonaisuus ei johtunut vitutuksesta vaan vaikeudesta suhtautua juuri suoritettuihin harjoitteisiin. Kuperkeikka on pitänyt keskinäistä yhteyttä minimaalisesti. Pakolliset suunnittelut on suoritettu, mutta muutoin kukin on tehnyt mitä lystää. Nyt kokoontunut revohka keräsi lainapelin laiturista ja lähti vesille.
FIN 134 - Lutfisk mukautui harkkaveneen rooliin minuuteissa. Purjevarustuskin on erittäin hyvä. Joku piuha on hassun mittainen, mutta muuten alus liikkuu kuten Platun pitääkin. Isompia resonanssejakaan en huomannut. Tarkoitus oli rauhassa herätellä viimevuoden fiilistä, mutta hetkessä löysimme itsemme niistämässä kohtuuttoman lyhyttä ylä-alamerkkiä. Harmajalla keskituuli puhalsi 9-10 metriä sekunnissa. Leikki katkesi mereen lentäneeseen vinssinkampeen. Classic. Kun Platussa tuuppaa kammen väärään koteloon, se lentää mereen kun nostaa spinnun. Pikaisen MOB -simulaation jälkeen huomattiin väsymys. Pari vendaa, rantaan ja börstalle.
Vaitonaisuuden aiheutti se, että kaikki meni vähän liiankin hyvin. Aivan kuin aivot olisi prosessoinut Punta Alassa koettua koko ”odotusajan” mitan (9 kk). Kaikki Platun kanssa pelanneet tietää, että kohtuuttoman lyhyt merkkiväli, reipas tuuli ja erikoistemput ei aina tunnu sujuvalta. Ei ainakaan kylmiltään, valmistautumatta ja vieraalla pelillä. Ei tähän voi todeta muuta, kuin että koneisto on kunnossa. Nyt vaan rutiinia treenaamaan. Kova rutiini helpottaa tosipaikassa pitämään fokuksen veneen ulkopuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti