torstai 22. heinäkuuta 2010

Kova laji


Eilinen päivä oli yksi raskaimmista koskaan. Tällä kertaa oli meidän keli ja kaikki tähtimerkit oli kohdallaan. Tuuli huiteli 10 solmun paremmalla puolella. Vauhtikin todettiin varsin kilpailukykyiseksi kaikkia ympäröiviä veneitä vastaan, ehkä Iberdrolaa lukuun ottamatta. Jostain syystä laidat ei vaan osuneet kohdalleen ja merkeillä osallistuimme erittäin kalliisiin päinajotalkoisiin.

Keskimäärin ajaminen on täällä todella sikaa. Pahimmat siat saavat sikailustaan aivan suhteetonta etua. Esim. kääntämällä ylämerkin juuresta väkisin parin pusun saattelemana saattaa saada vaikkapa 15 venettä. Tunnelma on ristiriitainen. Yhdestä julmasta tahallisesta päin ajosta protestoimme, mutta vastoin odotuksia jouduimme itse hylätyksi. Meillä oli peitto josta ei jäänyt epäselvää edes protestihuoneessa, mutta emme kuulemma kääntäneet venettä riittävän nopeasti merkin ympäri. Tähän liittyen meiltä ei mitään kysytty, mutta pikkusen vaikea kääntää tanakasti, kun isopujeen puomi on naapuriveneen sisällä ja kyljet hakkaa toisiinsa. ”Tangled” olisi se oikea sana kuvaamaan tilannetta. Tästä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: Jury ei kannusta protestointiin. Päätettiin jättää uudelleen avaamatta, notta ei menis koko fokus omissa ulosteissa pyörimiseen.

Tänäänkin oli haasteita. Eilen meni erittäin myöhään ja sitä seurannut vitutation haittasi unen saantia. Syöminenkin jäi huonolle hoidolle. Asiaa ei helpottanut järjettömän hankala keli. Startit natsasi, mutta laidat ei. Tulos oli olosuhteisiin nähden erittäin hyvä damage control: Sijat 33. ja 29. Vaikeuksista huolimatta pystyimme pitämään paketin kasassa. Nyt alla on yksi BFD ja DSQ, joten poisheitot meni siihen. Päivän tulos pitää meidät pelissä mukana. Nyt ruokaa ja unta palloon, jotta ajatus kulkisi huomenna.

2 kommenttia:

  1. heh, siis yrittekö siis saada spadua hylätyksi. Homasitteko katsoa, oliko protestilautakunnassa yhtään "ei-espanjalaista" :) Espanja on ihan kiva purjehdusmaa, mutta...

    VastaaPoista
  2. Jep. Jury on kansainvälinen, mutta ei tunnu auttavan. Ei tässä ole mitää salajuonta. Jury ei vaan syystä tai toisesta halua protesteja.

    VastaaPoista