Reflektointia osa 1.

  Maailmanmestaruus voitetaan kääntämällä vaikeudet voitoiksi.

Ajot on nyt ajettu ja loppusijoitus on 29. Tähän on oltava erittäin tyytyväinen. Taso on hyvin erilainen, kuin mihin on Itämerellä saanut tottua. Osallistuvan jengin purjehdus CV:t ovat kerrassaan naurettavia. Kenen tahansa aiemmista seikkailuista juttelee, niin omat jutut tekee mieli jättää kertomatta.

Luokalle elintärkeiden ammattilaisten tekemiset tuntuu luonnollisen kaukaisilta, mutta meilläpä ei brygalla stondaa TV:stä tuttuja TP52:sia, vanhoja, uusia tai uusittuja Volvo Ocean Race veneitä ja muita sellaisia. Tuolla se on osa purjehtijan elämää. Mukana olevilla amatööreilläkin on takanaan ihan oikea purjehdusura - kuten vaikka maailmanmestaruus siitä ja tästä luokasta. Kulkemalla korvat höröllä huomasin, että messissä on silmiin pistävän paljon purjehtijoita, joilla on merkittävää menestystä monirunkopuolella. Ymmärrän tämän niin, että välimerellä asiat eivät ole niin kaksijakoisia. ”Purjehtija” on yksi käsite, kaikkea on osattava ja substanssi ratkaisee. Välimeren ja Itämeren purjehdus-skenen kykyisyyserosta kertoo se, että tämän vuoden Itämeren Grade 1. eventin: Kieler Wochen voittaja ei Alicantessa mahtunut kahdenkympin sakkiin, vaikka Itämeren nopeimman veneen tittelin pitikin. Tosin tämä sillä varauksella, että Flexiä ei lasketa. Ei lasketa siksi, että tiimi ei ole käynyt Itämerellä vuosiin.

Itse regatasta: Regatta alkoi onnettomasti ja jouduimme käyttämään poisheitot heti. Tämä tarkoitti sitä, että strategiaa oli muutettava kesken eventin. Käytännössä lähdimme toisesta rivistä kolmena viidestä regattapäivästä. Tämä siksi, että iso osa läskistä on starteissa yli aina. Ensimmäisen rivin paikka tarkoittaa siis käytännössä varastamista. Jokaisen lähdön jälkeen pidetään arvonta. Arvonnan tulos ilmaisee sen, mitkä kaikki veneet on lähdön hetkellä nähty. Nyt, kun meillä ei ollut poisheittojen luomaa luksusta, ei voitu tohon bingoon osallistua. Kynnystä nosti se tosiseikka, että vain pari lähtöä saatiin liikkeelle ilman mustaa lippua. Oli pakko välttää isot taktiikkavirheet, OCS, BFD ja DSQ ja tämä maksoi paljon. Varastaa ei voinut, merkeillä ei uskaltanut pitää kunnolla kiinni oikeuksistaan (eli ajaa päin) ja kosketuksen sattuessa, piti pyöriä rangaistuskierrokset (mitä kukaan - siis KUKAAN muu ei tehnyt). ”Oh my god” – korttikin pysyi laatikossa (epäonnistuneen lähdön jälkeen täysin poikkeuksellisen taktiikan valitseminen). Näin edellytykset isoihin yksittäisiin onnistumisiin oli aika vähäiset.

Nöyrällä, riskittömällä ja konservatiivisella purjehduksella naputettiin kuitenkin tasaisesti puolenvälin paremmalle puolelle. Kun olosuhteet sattuivat kohdalleen, päästiin noilla keinoilla jo ”kahdenkympin” sakkiin. Riskiä ottamalla tulos olisi voinut olla erilainen, mutta ei välttämättä positiivisessa mielessä. Yksi täyspistemäärä olisi pudottanut meidät sellaisille sijoille, jotka ei yksinkertaisesti kiinnosta. Tavoite oli Gold fleet, eli puolen välin parempi puoli ja tällä keinolla se saavutettiin. Taaksekin jäi väkeä, joka on tottunut hieman erilaiseen tulostasoon, olihan joukossa mm. mentorimme Alberto.  A-Cat fanina oli mukava piestä ko. luokan muutaman vuoden takainen maailmanmestari.

Otsikko lupaa lisää reflektointia ja sitä on luvassa. Aiheina saattaa olla dumaripeli, ison fliitin valtava ero muutaman kymmenen veneen fliittiin, purjehduskenen ilmentymät, pohjan peseminen, veneen vuokraaminen ynnä muu sellainen. Fiiliksen mukaan, mutta toivoakkin saa.