Puhetta yksiyhtyvästä maailmasta riittää, mutta miten se näkyy kilpapurjehdus-skenessä? Kansainvälisiä purjehdusprojekteja on Suomesta riittänyt ja niittänyt. Joskus meillä oli jopa kotimaisin voimin pyöriviä Whitbread projekteja. Aika hyvin maalta, joka vastaa markkina-alueena Hampurin kaupunkia.
Liikkuminen paikasta toiseen on osa maailmaistumista - oikeastaan sen ensimmäinen ilmenemismuoto ja liikkuminen aikana ennen konevoimaa tapahtui purjein. Näin ollen purjehtiminen on maailmaistumisen ensimmäinen voima. Kilpailumuotona lajin alkuperä juontaa juurensa kanainvälisesti tietoiseen yläluokkaan. Maailman vanhin kansainvälinen urheilupokaali Americas Cup on tästä oiva esimerkki. Pioneeri meininkiä siis.
Olympialuokat on oma juttunsa. Tätä varten jokainen kansakunta on bygannut omat kasvatusohjelmansa sekä tuki- ja valmennusrakenteensa. Ammattilaisten ja riippumattomien amatöörien suosimat kilpailumuodot elävät omaa elämäänsä olympialuokkien ulkopuolella. Oma seurantaperspektiivi näihin rajoittuu 80-luvun ”tonnareihin” ja Whitbreadiin, mutta hyvä niinkin. Väitän, että tässä kohtaa preesens tekee ison eron 80-lukuun. Tästä evidenssinä menneen kesän Kuperkeikan rakenne.
Kuperkeikkaa miettiessä oli tiedossa, että osallistuvan joukon elämäntilanne ei keskimäärin tukisi eksessiivistä harjoittelua, kilpailemista, taloudellista panosta tai muuta säätämistä. Kilpapurjehdus jäisi joka tapauksessa vähäiseksi, vaikka se tapahtuisi kotimaassa. Vaikka panos olisi ohut, kansainvälinen kilpaileminen kiinnosti. Maailmaistumisen nykyinen ykkösajuri; teknologia ja sen tuomat viestimis- ja tiedonhankintamahdollisuudet avasi sauman. Äkkiä selvisi, että asiallinen vene olisi vuokrattavana, kilpailukykyiset purjeet saatavilla ja matkustaminen halpaa ja helppoa. Miehet Suomesta, purjeet Italiasta ja vene Espanjasta. Näistä valmistusaineista syntyi Kuperkeikka 2010. Väitän, että projektiin käytetty ajallinen ja taloudellinen panos oli mikroskooppinen, verrattuna saavutettuun kilpailukykyyn. Uskoakseni juuri maailmaistumisen myötävaikutuksella Riku Tapiolasta voi kohdata maailman vanhinta urheilupokaalia tavoitelleita ammattipurjehtijoita MM tason kekkereissä. Muutama vuosikymmen takaperin moinen vaati melkoista aktiivisuutta purjehduksen kaikilla eri osa-alueilla: varainhankinnasta verkostoitumiseen, projektin hallinnasta itse tekniseen purjehtimiseen. Onkohan laji epäelitistymässä?
Vaikka suhteellinen ajankäyttö oli niukaa, viimekesä oli kilpapurjehduksellisesti elämäni paras. Kilpapurjehduksen alalla maailmaistuminen on tällä hetkellä pienen purjehtijan puolella. "Maailma on mahdollisuuksien meri" -vai miten se meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti