
Emme ottaneet etukäteisasennetta protestien suhteen. Oma ajo on tyypillisesti ollut siistiä ja jos rike on tapahtunut, vaaditut pyörähdykset on tehty. Tällä kertaa järjestäjä vaati 360 pyörähdyksiä paitsi zonella, jossa tehty rike korvattaisiin 720 piruetilla. Oikeudenmukaisen tuntuista, koska rikkova vene voi saada kohtuutonta hyötyä rikkoessaan sopivasti alueella. No, siitä on tietenkin olemassa muutkin rangaistukset.
Miten kävi?
Ensimmäinen opetuskierros. Toisena päivänä tulee kaksi casea, jotka linjaavat loppukilpailun asenteen rikkojia kohtaan: protestoidaan. Toinen case on selvä eli naapuri tulee paaralla ylämerkin juureen ja joudumme väistämään kolarin välttämiseksi. Toinen mietitytti enemmän eli alaportilla kaveri ottaa väkisin sisäpaikan kolarilla uhaten. Kumpikaan ei edes mieti rundeja, jota hieman ihmettelemme. Protestia tekemään laituriin saavuttua. Aikaa protestin tekemiseen ensimmäisen veneen maaliintulosta 60 min. Aika tuntuu tiukalta, koska radalta on kohtuullinen matka, tuuli ei ole kummallinen, todistajia pitäisi kaijalta pyydystää ja tietenkin viralliset paperit tehdä. Molemmat protestipaperit tehdään huolella ja palautetaan – myöhässä. Toiveissa on kuitenkin, että päästään käsittelyyn. Näin tapahtuukin kohtuullisen pitkän odottelun jälkeen. Result: suorin vartaloin INVALID aikaylityksen takia. Ok, hyväksytään. Seuraavana päivänä veneestä löytyy jo lomakkeet ja sääntökirja valmiina.
Toinen kierros. Materiaalille on käyttöä! Yhden lenssin aikana n. 16-18 knotsin tuulessa kaksi paaran venettä hakee meihin kosketusta (ja onnistuukin) ollessamme styballa. Normaalit huudot perään ja lippua esiin. Oma ajo menee vähän sekaisin ja muutama vene pääsee ohi maaliin tullessa. No, ainakin on selkeät protestit olemassa. Nyt ei myöhästytä ja byrokratia hoituu järjestäjien vaatimusten mukaan. But. Pitkän (taas) odotuksen jälkeen päästään kuulemistilaisuuteen ja tuloksena… INVALID. Olin ilmoittanut (idioottimaisesti suomalaisen rehellisesti) lipun olleet partially open ja vasta linjalla completely open. Seuraavana päivänä sisuuntuneena tästä tehtiin reopen case –vaatimus, joka toteutui. Kaikkien epäyllätykseksi tämäkin muuntui INVALIDiksi, koska toimitsijoilla ei ollut pöytäkirjassa asiasta merkintää.
Kolmas kierros ja viimeinen päivä. Rakennetaan lähtöä veneen päähän. Ajoitus onnistuu täydellisesti eli muut veneet valuvat sopivasti alaspäin tarjoten meille aukon veneen ja muun fliitin väliin. Paitsi että: linjan jatkeen päältä tuleva espanjalainen ”kisaystävämme” on myöhässä eikä välitä lähteä hakemaan takaa vauhtia ja päättää t-bonella uhaten työntää meidän alas paskoihin. Välittömät huudot ja lippu ylös. Tosi bad lähteä toisten paskoihin heikkenevässä tuulessa... Taas protestihuoneeseen odottelun kautta italialaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen tuomarin kuultavaksi. Nyt on ainakin vahva case, koska huudot ja lipunnosto tapahtui toimitsijaveneen edessä ja tilanne selkeä kolarin välttäminen. Tulos: INVALID. What?! Perustelu: lippu ei noussut ajoissa. Tuossa tuulessa (7 knots) juryn mukainen validi aika on max 4-6 sec toteutuneen 30 sec sijaan – 1, 2, 3, 4, 5, 6, INVALID…
Mitä voi oppia:
- Mieti etukäteen tiimin linja: sikailija, pyörijä, protestoija vai joku muu. Protestoijan tie on ajallisesti tuskaisin.
- Päin ajamalla case saa todistusvoimaa. Toinen asia on, että onko se sen arvoista.
- Harkitse mikä on valehtelua, mikä muunneltua totuutta, mikä siinä ja siinä, mikä totta. Ja muunna totuuskäsite vallitsevan kulttuurin mukaiseksi.
- Mukaudu protestitilanteeseen tarpeen mukaan – vaihdellen aggressiivisen, myötäilevän, argumentoivan, analyyttisen tms. välillä.
- Älä odota, että juryä kiinnostaa silverfliitin protestit.
- Pidä lippu/lippuja välittömässä avausvalmiudessa.
- Ota protestit henkilökohtaisena haasteena.
- Älä ole suomalainen urpo.
Karua settiä ja valitettavasti kyllä vahvistaa omaa negatiivista näkemystä sääntöjen oikeudenmukaisuuteen, tärkeämpää ei tunnu olevan mahdollisesti väärä teko vaan byrokratia uhrin toimesta, syytetyn oikeusturvaa toki se...onneksi rikoslakia ei sorvata purjehdustyyliin, tai ainakaan onneksi rikokset vanhenevat hieman hitaammin kuin 7 sekuntissa(siitähän tuossa tavallaan on kyse).
VastaaPoistaStartirytäkässä on paha painua veneen perään availemaan lippua ilman kohtuutonta haittaa. Protestin huutaminenkin on tavallaan turhaa. Parin metrin päässä olevat ammattitaitoiset kaverit pitävät vain katseen tiukasti edessä ja veneen liikkeellä, kun 5 tyyppiä mylvii protestia samalla sotkien oman seilaamisensa. Vastapuolen päät ei pyöri, eihän huutokaan kuulemma kuulunut.
VastaaPoista